Veli Kujala on kaikilla tavoilla mitaten poikkeuksellinen muusikko. Kun törmäsin nuoreen Veliin ensimmäisen kerran, tiesin vain, että hän on erinomainen harmonikansoittaja, ykkösluokan lahjakkuus. Ja voi pojat, mikä muusikko hän olikaan jo tuolloin! Olin kuullut taidokkaita harmonikansoittajia ennenkin, mutta Velin virtuoosisuus oli jotain uutta. Se oli paljon enemmän kuin pelkät vikkelät sormet, hänen soittonsa on täynnä monenlaisia rikkaita sävyjä.

Pian Veli tuli esiin myös säveltäjänä, ja sellaisena hänen monipuolisuutensa näyttäytyy kaikkein selvimmin: hän ei juokse eurooppalaisen avantgarden perässä vain koska niin kuuluisi tehdä, eikä hän ole myöskään traditionalisti, joka haikailee menneiden aikojen tonaaliseen turvasatamaan. Sitä vastoin hänen ensimmäinen rakkautensa jazz kyllä kuuluu siinä, kuinka saumattomasti hän risteyttää jopa matemaattisen tarkasti strukturoidun ja vapaalta improvisaatiolta kuulostavan musiikin. Samoin hän rakentaa parhaan minimalismin perinnön tapaan kehittyviä harmoniakulkuja, ja rytmi-ideoita hän ammentaa myös muusta kuin länsimaisesta musiikista.

Tietenkään Velin asteikoksi ei riitä 12 puolisävelaskelta, vaan mikrotonaalisuudesta on muodostunut hänen musiikkinsa tärkeä ominaisuus. Tämä ulottuu musiikin lisäksi soittimeen: Veli on mikrotonaalisen harmonikan keskeinen kehittäjä ja taitaja, ja musiikin tohtoriksi hän valmistui tutkimalla sekä soitintaan että sille kirjoitettua nykymusiikkia – jonka keskeinen tilaaja hän itse on.

Nostakaamme esiin joitakin esimerkkejä: Hyperchromatic Counterpointin minimalistisessa maailmassa soi sekä nuoruuden jazzinnostus, mikrotonaalisuus että bachiaaninen kontrapunkti. CybOrganissa live-elektroniikka vie perinteisen urkukonserton aivan uusille alueille muokkaamalla ääntä jännittäviin suuntiin ja väreihin. Musiikin kuvaus- ja ilmaisuvoima tekee jatkuvasti yllättäviä käänteitä, joita on suorastaan pakko lähteä seuraamaan. Viulukonsertto Auseil luo epätavallisen vahvan ja innostavan kerronnan, joka muuttaa mielessäni musiikin esityksen jännitysnäytelmäksi. Sekstetto Taz on virtuoosista kamarimusiikkia, joka vaatii esittäjiltään teknistä briljanssia ja yhteistä hengittämistä. Taiturillisuus ulottuu myös lukuisiin urkuteoksiin, jotka Veli on kirjoittanut puolisolleen, urkuri Susanne Kujalalle.

Velin monipuolisuus näkyy myös siinä, että pelkkä nykytaidemusiikin kenttä on hänen toiminnalleen liian kapea alue. Hän soittaa lukuisissa kokoonpanoissa, jotka risteilevät vapaan improvisaation ja silkan viihdyttävyyden vesillä. Ja kun New Yorkin Metropolitan-ooppera sattuu tarvitsemaan ensiluokkaista harmonikansoittajaa vaativaan tehtävään, se kutsuu paikalle Velin – jonka vakuuttava esiintyminen on varastaa koko shown!

Mistä tämä kaikki tulee – jo Velin lapsuudessa alkaneesta taikatemppujen harrastamisestako? Taikurina esiintyminen vaatii sekä huikeaa sorminäppäryyttä että kykyä vangita yleisön huomio, jotta se voidaan yllättää. Ja siihen Veli Kujala kykenee paitsi taikurin välineillä, myös harmonikansoittajana ja säveltäjänä.

 

Osmo Tapio Räihälä